Kissanpentu tulee taloon
Malttia ja vastuuta kissan hankkimiseen
Kissa on moneen kotiin erinomainen lemmikki, ja maailmalla suurissa kaupungeissa kissa on usein ohittanut koiran lemmikkinä. Virheellisesti usein ajatellaan, että kissat ovat omissa oloissaan viihtyviä erakoita, mutta tämä johtuu pennun saamista varhaisista kokemuksista. Jos pentu elää yksitoikkoisessa ympäristössä vailla ihmiskontakteja ensimmäiset yhdeksän viikkoa, ei siitä tule rohkeaa ja sosiaalisesti taitavaa kissaa. Monipuolisessa, turvallisessa ympäristössä kehittyneistä pennuista tulee mitä mainioimpia seurakissoja.
Kissa ei sovi kuitenkaan läheskään kaikkien elämäntyyliin, ja ennen pennun hankintaa tulee tiedostaa se, että kissan mukana elämään tulee monia muutoksia. Kissoja hylätään ja lopetetaan paljon, koska edullisen, suloisen karvapallon hankkiminen on helppoa hetken mielijohteesta. Kissa ei toimi kotona koriste-esineenä, vaan päinvastoin kissat hyppivät ja kiipeilevät, jolloin koriste-esineet ovat vaaravyöhykkeessä. Kodin kasveja tulee harkita uudelleen, ja monesti kasveja ihaillaankin kissaperheessä vain amppeleissa. Kissa on puhdas lihansyöjä ja sen kunnollinen ravinto on kallista kissan pienestä koosta huolimatta. Hiekkalaatikot eivät myöskään ole kissan omistamisen hyviä puolia jaloissa kaikkialle kulkeutuvan hiekan takia. Vääränlaiset (sisustuksellisesti kivan näköiset) laatikot, liian harva siivous, kissan tassuille epämukava hiekka ja laatikoiden rauhaton ympäristö aiheuttavat usein kissojen sisäsiisteysongelmia, jotka siten ovat usein syynä kissasta luopumiseen tai sen lopettamiseen. Hyvä kissanhiekka myös maksaa yllättävän paljon.
Kissaakin voi kouluttaa
Kissalle voi opettaa temppuja, kuten paikallaan pysymistä, luoksetuloa tai käskystä istumista ihan kuten koirallekin, kunhan kissalle löytyy sopiva, motivoiva herkku. Ammattilaiset käyttävät palkkana jäätelötikun päähän laitettua herkkuruokaa (esimerkiksi Hill’s a/d). Maailmalla kissoille järjestetään pentukursseja, joilla opetellaan hyviksi kissakansalaisiksi ammattilaisten johdolla. Toivottavasti tällaiset kurssit löytävät tiensä myös Suomeen ja kissojen potentiaalia monipuolisina lemmikkeinä opittaisiin ymmärtämään paremmin.
Kissat ovat toki yksilöitä ja toiset ovat rohkeampi kuin toiset. Ujon, helposti stressaantuvan kissan kanssa tulee ympäristö suunnitella mahdollisimman kissaystävälliseksi, ja pienilläkin asioilla saadaan parannettua kissan elämää huomattavasti.
Mistä hankkisin kissan?
Kissanpennun oikea luovutusikä on 14 viikkoa. Emo ja pentuesisarukset opettavat monia perustaitoja, joita vaaditaan kissan normaaliin käyttäytymiseen. Liian nuorina vieroitetuilla pennuilla voi olla muun muassa ongelmia hiekkalaatikkokäyttäytymisessä ja puremisenestossa. Pennun on totuttava erilaisiin ihmisiin, muihin eläimiin ja kotona kuuluviin ääniin, ettei se pelkää niitä myöhemmin elämässään. Pentuja tulee käsitellä ystävällisesti. Pennulle tulee syöttää monipuolisesti erilaisia ruokia, koska myöhemmin ruokailutapojen muuttaminen on vaikeaa tai jopa mahdotonta.
Emoon ja pentuihin tulee tutustua niiden kasvuympäristössä aina ennen ostopäätöstä. Kissaa ei pidä ostaa epämääräiseltä myyjältä. Pennun on oltava pirteä, utelias, puhdas ja sen pitää liikkua normaalisti. Pentu ei saa yskiä, aivastella tai tuhista ja silmien tulee olla rähmättömät ja siristelemättömät. Pennun turkin pitäisi olla kiiltävä, korvien puhtaat ja ulosteen kiinteää. Pennun tulee olla saanut vähintään kolme loishäätöä, koska suolinkaiset ovat hyvin yleisiä. Korvien kahvinporomainen erite on useimmiten merkki korvapunkista. Mukavimman lemmikin saa yleensä avoimen kiinnostuneesti tuttavuutta tekevästä pennusta.
Pentua ei pidä ostaa säälistä, sillä siten mahdollistetaan pentutehtailun jatkuminen, ja paras tapa suojella eläimiä onkin ilmoittaa epäilyttävästä toiminnasta eläinsuojeluviranomaiselle. Sairaan pennun satojen eurojen hoitokustannukset ovat usein myös ikävä yllätys edullisen pennun hankkijalle.
Löytökissatalojen kautta etsitään koteja hylätyille kissoille. Osa kissoista on hyvin ihmisrakkaita, osan kanssa vaaditaan paljon työtä luottamuksen saavuttamiseksi. Omaan tilanteeseen sopivasta lemmikistä tulee keskustella eläinsuojeluyhdistyksen edustajan kanssa perusteellisesti, eikä kissaa pidä ottaa vain ulkonäön perusteella.
Kissalle hiiriä vai hampurilaisia?
Pennulle on hyvä syöttää samaa ruokaa kuin synnyinkodissa noin viikon ajan uuteen kotiin muuttamisen jälkeen, jotta muutoksia ei tapahdu liikaa ja pennun maha ei mene sekaisin. Tämän jälkeen pentu voi alkaa pikkuhiljaa maistella uusia ruokia. Äkillisiä muutoksia ruokavalioon ei kannata myöhemminkään tehdä, koska ne voivat aiheuttaa ruoansulatusvaivoja. Nyrkkisääntö on se, että uuteen ruokaan totuttamiseen käytetään viikko, hiljalleen uuden ruoan määrää lisäten.
Pennulla voi olla jatkuvasti laadukasta, sen ikään sopivaa kuivaruokaa ruokakupissa vapaasti saatavilla ja lihaa tai purkkiruokaa tarjotaan 2–3 kertaa päivässä. Sopivia lihoja ovat raaka jauheliha, naudan tai possun suikaleet, sydän sekä kieli ja kerran viikossa maksa tai munuaiset. Liha pakastetaan ja sulatetaan loistartuntojen vähentämiseksi. Kana ja järvikalat tulee kypsentää.
Luonnossa kissa syö useita pieniä saaliseläimiä päivässä ja käyttää paljon aikaa ja vaivaa näiden saalistamiseen. Emo opettaa pennuille ruokailutottumukset ja tämän takia laadukkaan ja monipuolisen ruoan tarjoaminen pikkupennulle on erittäin tärkeää. Nirson kissan kanssa eläminen on haastavaa, ja usein ruokavalio voi muodostua hyvin suppeaksi.
Kissan ravinnon tulisi muistuttaa mahdollisimman paljon pientä saaliseläintä: ei siis pelkkää lihaa, muttei myöskään suuria määriä kasviperäisiä raaka-aineita. Kasviperäisiä raaka-aineita saa olla hiiren ruuansulatuskanavaan mahtuva määrä, sillä suuret määrät rasittavat haimaa, altistavat sokeritaudille ja aiheuttavat ylipainoa. Kissalle tulee kylläisyyden tunne lihasta. Jos ruoassa on vain vähän lihaa, kissa joutuu syömään paljon ja lihoo samalla saamistaan viljojen hiilihydraateista. Hinta ja laatu kulkevat kissanruoissa käsi kädessä, eli lihapitoinen ruoka maksaa enemmän. Viljapitoinen ruoka on edullista, mutta hintaero tasaantuu usein eläinlääkärikuluissa. Viljapitoista ruokaa voi verrata ihmisellä jatkuvaan hampurilaisten syömiseen. Kissoille tyypillisiä vaivoja ovat sokeritauti ja struviitti-virtsakiteet ja -kivet. Edullisiin ruokiin on lisätty myös keinotekoisia makuaineita, ja valitettavasti kissat syövät sellaisia ruokia hyvin mielellään. Terveelliseen ruokaan siirtyminen on aikuisena usein haastavaa, joten pentuajan monipuolisen ja laadukkaan ruokavalion tärkeyttä ei voi korostaa liikaa.
Aavikkoeläimenä kissa on saanut kaiken nesteen saaliseläinten mukana, ja janon tunne on huonosti kehittynyt. Paras tapa huolehtia riittävästä nesteen saannista on tarjota kissalle kosteaa ruokaa. Raikasta juomavettä tulee olla jatkuvasti saatavilla, mutta maitoa kissa ei tarvitse.
Vaaranpaikkoja pienelle kissalle
Avoimesta ikkunasta ja parvekkeelta putoaminen koituu lukuisten kissojen kohtaloksi vuosittain. Ikkunoihin ja parvekkeelle pitää siis asentaa turvaverkot. Kissa mahtuu karkaamaan yllättävänkin pienestä kolosta.
Kissa ulkoilee turvallisesti valjaissa tai aidatussa, katetussa tarhassa. Vapaana liikkuva kissa altistuu lukuisille vaaroille.
Langat, nauhat, pikkuesineet ja muovipussit kiinnostavat kissoja ja välillä kissat nielevät niitä saaden vaarallisia suolistotukoksia. Jos pentu alkaa äkisti oksennella, pitää kissa viedä välittömästi eläinlääkäriin.
Sähköjohdot voivat kiinnostaa pentua, ja ne onkin hyvä piilottaa. Monet suositut kodin kukat ovat kissalle vaarallisia, ja turvallisinta on siirtyä amppeleissa oleviin kukkiin. Kissojen raapimispuu tulee kiinnittää siten, ettei se pääse kaatumaan kissan hyppiessä tasoille. Kynttilät, keittolevyt ja silitysrauta aiheuttavat helposti palovammoja, joten niiden kanssa vaaditaan tarkkuutta. Hyönteismyrkyt, -karkotteet ja rikkaruohomyrkyt sekä lääkkeet pitää säilyttää kissan ulottumattomissa.
Kissanpennut voivat mennä kaappeihin, laatikostoihin, pyykkikoreihin, pesukoneisiin sekä kuivausrumpuihin, joten ennen niiden sulkemista on hyvä tarkistaa pennun sijainti.
Eroon madoista
Pennut lääkitään ensimmäisen kerran kahden viikon ikäisinä ja sen jälkeen aina kahden viikon välein 12-viikkoisiksi asti, ja tämän jälkeen 2–4 kertaa vuodessa suolinkaisiin tehoavalla sisäloislääkkeellä. Villejä jyrsijöitä ja perkaamatonta kalaa syövät kissat madotetaan 2–3 kuukauden välein heisimatoon tehoavalla lääkkeellä. Kissa madotetaan aina 1–2 viikkoa ennen rokotusta.
Matolääkkeitä on saatavana erilaisissa muodoissa, kuten tahnana, tabletteina, makutabletteina ja iholle laitettava liuoksena, joista osa on reseptivapaita ja osa reseptilääkkeitä. Kaikille kissoille löytyy sopiva lääkitys!
Tabletin antaminen suuhun kannattaa opettaa pennulle herkkujen avulla. Aluksi avataan suuta hieman ja palkitaan tästä. Pikkuhiljaa suuta avataan enemmän ja laitetaan herkku kielen takaosaan. Suoritus palkitaan kehumalla ja herkuilla.
Hyvä hiekkalaatikko
Hiekkalaatikon hankkiminen on erittäin tärkeä asia, jota kannattaa miettiä tarkkaan, koska tarpeiden tekeminen vääriin paikkoihin on hyvin yleistä. Alla on lueteltu huomionarvoisia seikkoja, jotka ovat paras turva sille, ettei pissoja ala ilmestyä sänkyihin, sohville, pyyhkeille tai matoille. Kissan näkökulman ymmärtämiseksi voi miettiä, menisikö itse rauhattomaan, pieneen, pimeään, lukottomaan ja haisevaan yleisövessaan? Jos vessa ei miellytä kissaa, se etsii paremman paikan vailla ymmärrystä oikeasta ja väärästä.
Laatikon on oltava riittävän suuri ja kissan hännän pitää mahtua kokonaan laatikon sisään. Eläinkaupan laatikot ovat usein aivan liian pieniä, koska ne ovat sisustuksellisesti miellyttävämpiä. Hyvä valinta on sängynaluslaatikko tai vastaava korkeareunainen laatikko, johon voi tehdä etureunaan madalluksen kulkemista varten.
Avoimessa laatikossa kissan kokemat hajuhaitat ovat vähäisempiä ja kissa säilyttää hallinnantunteen ympäristöön.
Laatikko kannattaa sijoittaa rauhalliseen paikkaan, ei siis ulko-ovien tai hurisevien tai linkoavien koneiden läheisyyteen. Kissalla on oltava vapaa pääsy laatikolle, eli sitä ei saa sijoittaa vessan oven taakse tai parvekkeelle.
Perheen jokaisella kissalla on oltava oma laatikko, ja lisäksi vielä yksi ylimääräinen.
Laatikko pitää täyttää mukavalla hiekalla. Hiekkaa on sopivasti silloin, kun kissa voi peittää sillä tarpeensa, mutta ei itse uppoa hiekkaan. Moni kissa suosii tassujen alla miellyttävältä tuntuvaa mikrokissanhiekkaa. Hyvin paakkuuntuva hiekka helpottaa ja tehostaa siivoamista sekä vähentää hiekan kulutusta. Kissat eivät arvosta hajustettuja hiekkoja.
Laatikko tulee siivota vähintään kerran päivässä ja pestä kerran kahdessa viikossa.
Jos sisäsiisteydessä on ongelmia, kannattaa kissalle tehdä "hiekkalaatikko-buffet", jolloin nähdään, mikä on kissalle mieluinen laatikko ja hiekka. Aluksi tarjolla kannattaa pitää useita laatikoita, jotta kissa tekisi tarpeensa aina laatikkoon. Vähitellen laatikoiden määrää voidaan vähentää, jos vääriin paikkoihin pissaaminen on unohtunut. Sopimattomiin paikkoihin pissaamista voidaan estää ikävästi rapisevalla muovilla ja käyttämällä Feliway-feromonia.
Rokotuksista suojaa
Kissoilla esiintyy tarttuvia virussairauksia, joita voidaan ehkäistä rokottamalla. Kissarutto on usein nopeasti kuolemaan johtava, ympäristössä hyvin säilyvä virus, joka voi kulkeutua kotiin sisäkissallekin kengänpohjissa. Herpes- ja calicivirukset aiheuttavat limakalvo-, hengitystie- ja silmätulehduksia.
Ensimmäinen penturokotus annetaan 8–12 viikon iässä ja se uusitaan kuukauden kuluttua. Rokotusohjelmaan vaikuttavat kissan elinympäristö, lauman muut kissat sekä se, onko kyseessä koti-, näyttely-, jalostus- tai vaikkapa tallikissa.
Tunnistusmerkintä turvaa karkulaisen kotiinpääsyn
Mikrosiru on riisinjyvän kokoinen kapseli, joka laitetaan niskaan ihon alle esimerkiksi rokotuksen tai leikkauksen yhteydessä. Mikrosirussa on numerosarja, joka tallennetaan tietokantaan, josta löytyvät omistajan tiedot eksyneen kissan päädyttyä löytöeläintaloon.
Koti kissan silmin
Kissan kokemaa tilaa ei mitata lattian neliöiden määrällä vaan sen kolmiulotteisella rakenteella. Pienestäkin asunnosta, jossa on kiipeilymahdollisuuksia, saa kissalle hyvin rikkaan asuinympäristön. Jos kissoja on useampia ja kissojen välit eivät ole välittömän lämpimät, tulee kaikille kissoille olla omat resurssit eli ruoka ja vesikupit, vessat ja nukkumapaikat. Tämä vähentää stressin määrää huomattavasti. Kissan rakko toimii "stressielimenä", ja stressi ilmenee usein ajanjaksoina, joina kissa pissaa pieniä ja kivuliaita pissoja vääriin paikkoihin.
Yksi vai useampia kissoja?
Luonnossa kissat elävät pienissä naaraskissojen ja pentujen muodostamissa perhelaumoissa tai löyhinä pieninä poikaporukoina. Sukulaisuus ja peritty sosiaalisuus vaikuttavat lemmikkikissoilla siihen, miten ne tulevat toimeen toisten kissojen kanssa. Jos haluaa hankkia useampia kissoja, kannattaa kissa ottaa suvusta, jossa kissat ovat tulleet hyvin toimeen toisten kissojen kanssa.
Uutta kissaa ei kannata tuoda kotiin muiden kissojen luokse suin päin, koska pahimmillaan kissat eivät ikinä hyväksy toisiaan. Kissat totutetaan ensin toistensa hajuun. Uusi kissa laitetaan aluksi yhteen huoneeseen oven ollessa suljettuna, johon se saa kunnolla tutustua tilaan ja löytää piilopaikkoja. Muutaman päivän kuluttua uuden ja vanhan kissan petejä voi vaihtaa, jolloin kissat tutustuvat rauhassa toistensa hajuihin. Tämän jälkeen kissat vaihdetaan toisinpäin, jolloin koko koti piilopaikkoineen tulee tutuksi uudelle kissalle. Sitten kissat saavat tutustua toisiinsa verkko-oven läpi. Kun kissat sietävät toisiaan verkko-oven läpi, voidaan ne päästää samaan tilaan varmistaen, että molemmille on oma ruokakuppi, vesikuppi, vessa ja oleskelutilat. Jos kissat eivät ole ylimpiä ystäviä, niin näin ne pystyvät usein elämään rauhaisaa rinnakkaiseloa, kunhan ne eivät joudu kilpailemaan tärkeistä asioista.
Voiko kissan kynsiä leikata tai hampaita harjata? Mitä muuta pitäisi opettaa?
Pennuille saa opetettua kaikki hoitotoimenpiteet kärsivällisellä ja lempeällä asenteella nameja ja leikkimistä palkkiona käyttäen. Ihmisille on iskostunut valitettavan voimakkaasti virheellinen käsitys siitä, ettei kissoja pysty juuri käsittelemään eikä asioita sen takia edes yritetä opettaa. Aikuisen kissan kanssa asioiden opettelu onkin sitten paljon, paljon vaikeampaa.
Sisäkissan terävät kynnenkärjet voi lyhentää tarvittaessa, jotta kynsi ei kasva kiinni anturaan. Kissalla kannattaa olla raapimispuu kynsien hoitoa varten, sillä muuten kissa käyttää huonekaluja tähän tarkoitukseen. Korkeammassa raapimispuussa kissa voi samalla venytellä itseään.
Kaikki kissat tulee opettaa pienestä pitäen turkin hoitoon. Pitkäkarvaisille olisi hyvä opettaa jo pentuna turkin peseminen. Silkinhieno ja huopaantuva karva vaatii lähes päivittäistä hoitoa. Eläinkaupasta saatavat hoitosuihkeet helpottavat turkinhoitoa. Karvanlähdön aikaan kuollutta pohjavillaa voi harjata siihen tarkoitetulla pohjavillakarstalla, mutta takut tulee selvittää ensin eikä yhtä kohtaa saa kammata liian pitkään hoitomyönteisyyden säilyttämiseksi.
Kissan hampaat on hyvä harjata päivittäin, koska kissojen tulehduksesta johtuvat hammassairaudet ovat yleisiä ja usein hampaita joudutaan poistamaan jo keski-ikäisiltä kissoilta. Kissoille on olemassa pieniä hammasharjoja sekä hyvänmakuisia hammastahnoja. Opettelu aloitetaan pikkuhiljaa ja kissa palkitaan pienistäkin onnistumisista namilla tai leikillä.
Pennulle kannattaa opettaa tablettien antaminen jo varhain, koska tablettien helppo antaminen voi olla elämän ja kuoleman kysymys vanhemmalla kissalla. Vanhempi kissa voi vaatia sairauteensa päivittäistä lääkitystä, ja jos lääkettä ei saa annettua, saatetaan vain tämän takia päätyä eutanasiaan. Myös matolääkkeiden helppo antaminen helpottaa huomattavasti elämää. Pentu opetetaan ensin avaamaan suu, ja se palkitaan jo siitä. Seuraavassa vaiheessa suuhun, kielen takaosaan laitetaan esimerkiksi kuivaruokanappula ja suuta pidetään hetki kiinni, jolloin pentu nielaisee ruokapalan. Tämän jälkeen annetaan herkullinen palkka. Harjoituksen voi toistaa aluksi esimerkiksi päivittäin ruokinnan yhteydessä ja palkkana toimii märkäruoan antaminen. Kun "lääkkeen" ottaminen sujuu hyvin, voi harjoituksen tehdä ajoittain muistin virkistämiseksi.
Milloin ja miksi leikkauttaa kissa?
Naaraskissat steriloidaan, eli niiltä poistetaan munasarjat ja osa kohtua, ja uroskissat kastroidaan, eli niiltä poistetaan kivekset. Kissa voidaan leikata jo ennen kuin se saavuttaa sukukypsyyden. Naaraskissa leikataan noin kuuden kuukauden iässä, uroskissa voidaan leikata jo neljän kuukauden ikäisenä, yleensä 5-6 kuukauden iässä. Riittävän ajoissa tehty leikkaus estää virtsalla merkkailua ja reviiri pysyy pienempänä.
Leikkauksen jälkeen aineenvaihdunta hidastuu ja ylipainoa kertyy helpommin, mikä tulee huomioida ruokinnassa. Ylipainoa voi ehkäistä leikatuille kissoille tarkoitetulla ruokavaliolla. Nuorena leikattu uroskissa voi kasvaa rotumääritelmää suuremmaksi. Nuorena leikatulla naaraskissalla nisäkasvaimien riski vanhemmiten lähes häviää. Myytti siitä, että naaraskissa pitää pennuttaa ennen sterilisaatiota, on väärä.
Lähde: http://www.sympaatti.fi/artikkelit/kissanpentu-tulee-taloon
Kissan ylipaino
Kissan ylipaino kertyy usein salakavalasti
Nykyiset lemmikkikissat liikkuvat huomattavasti vähemmän kuin esivanhempansa. Kun ne samaan aikaan syövät maistuvaa ruokaa ja usein ylimääräisiä herkkujakin, voi ylipainoa alkaa kertyä kuin vaivihkaa. Ylipaino altistaa kissan monille vaivoille, joten painonpudotus kannattaa.
Ylipaino on hyvin yleinen ongelma kissoilla ja syynä on lähes aina liiallinen energian saanti verrattuna kulutukseen. Varsinkin yhden kissan talouksissa kissa nukkuu usein paljon ja omistajilta vaaditaankin selkeää päätöstä kissan liikunnan turvaamisesta.
Kissan sterilointi ja kastrointi vähentävät aktiviteettia ja lisäävät ruokahalua, lisäksi syödyn energian hyödyntäminen paranee. Myös perimällä on oma vaikutuksensa ylipainoon: esimerkiksi itämaiset kissat ovat yleensä hoikkia. Lisäksi jotkin lääkitykset, kuten kortisoni ja e-pillerit lisäävät ruokahalua ja taipumusta ylipainoon.
Kaupallisten ruokien maistuvuus on hyvä ja sisäkissojen elintavat rauhalliset. Kissat nukkuvat paljon omistajan työpäivän aikana ja pitkän työpäivän jälkeen kissa on omistajan kainalossa sohvalla. Omistajalta vaaditaan tietoinen päätös siitä, että kissakin tarvitsee liikuntaa pysyäkseen terveenä. Ylipainon kertyessä liikkuminen on työläämpää ja syntyy noidankehä.
Ylipainon vaarat merkittävät
Kissa saa kylläisyyden tunteen proteiinista, joten se joutuu syömään edullisempia, runsaasti viljaa ja vähemmän proteiinia sisältäviä ruokia määrällisesti paljon, jotta sen maha tulee täyteen. Omistajan on usein hankalaa hahmottaa, kuinka pieni ylimääräinen ruokamäärä aiheuttaa kissalle ylipainon: kymmenen ylimääräistä kuivaruokanappulaa päivässä johtaa viiden kilon ylipainoon kymmenessä vuodessa. Lisäksi useille eläimille annetaan ruoantähteitä, makupaloja ynnä muita herkkuja normaalien ruoka-annosten lisäksi.
Lihomiseen taipuvainen lemmikki syö kerta kerralta enemmän, koska normaali kylläisyyden säätelymekanismi on liikunnan puutteesta johtuen sekaisin. Viljapitoiset ruoat kuormittavat myös haimaa, joka säätelee verensokerin tasapainoa. Ylipainoisella kissalla on viisinkertainen riski sairastua sokeritautiin normaalipainoiseen kissaan verrattuna.
Tutkimukset ovat osoittaneet, että ylipainoinen lemmikki elää lyhyemmän elämän normaalipainoiseen verrattuna. Ylipainoisuus altistaa muun muassa tuki- ja liikuntakudosten sairauksille, hengityselinsairauksille, sydän- ja verenkiertoelinten sairauksille, maksasairaudelle, sokeritaudille, heikentää lämmönsäätelykykyä, aiheuttaa ruoansulatuskanavan häiriöitä, alentaa elimistön puolustusreaktioita, lisää anestesian riskejä sekä vaikuttaa mielialaan ja aktiivisuuteen haitallisesti. Myös ihosairaudet ovat yleisiä, sillä lihava kissa ei pysty pitämään turkistaan riittävästi huolta ja sen turkki takkuuntuu. Myös peräpään ihotulehdukset yleistyvät.
Projektissa mukana koko perhe
Kissan painoa arvioidaan punnituksella sekä kylkiluiden ja vatsaontelon rasvan määrän tunnustelulla. Kun kissan paino on sopiva, kylkiluut pystyy laskemaan, mutta kylkiluut ja selkänikamat eivät näy. Ylipainoisuuden merkkinä alavatsa usein roikkuu. Kissan 1–2 ikävuoden painoa voidaan usein myös käyttää tavoitepainona.
Ennen kissan laihduttamista on hyvä poissulkea lihavuudelle altistavat sairaudet.
Laihtuminen perustuu energian kulutuksen kasvattamiseen, energian saantia tulee samalla pienentää. Energiankulutusta voidaan kasvattaa lisäämällä liikuntaa. Joskus tämä voi olla vaikeaa, jos kyseessä on todella lihava tai huonokuntoinen lemmikki. Näissä tilanteissa dieettiä tulee sisukkaasti jatkaa, kunnes liikuntakin tulee vähitellen mahdolliseksi. Kaikkein tärkeintä lemmikin laihduttamisessa on, että koko perhe on asiassa mukana. Pieneltä tuntuva herkkupala kissalle vastaa helposti kokonaista ihmisen syömää donitsia.
Ohjelman noudattaminen palkitsee
Parhaiten laihdutus onnistuu, kun laihduttamisen alussa sovitaan eläinlääkärin kanssa tarkka ohjelma tavoitteineen ja aikatauluineen sekä valitaan sopiva ruoka ja lasketaan tarkka päiväannos. Laihdutuksen onnistumiseksi kissa tulee punnita kahden viikon välein, jotta nähdään painon laskevan sopivaa vauhtia, ja arvioidaan lihaksiston tilanne, ettei laihtuminen tapahdu lihaksiston kustannuksella.
Ruoka annetaan useina annoksina, optimi on 3–4 kertaa päivässä. Mittaa päiväannos valmiiksi, jaa osiin, käytä aktivointileluja tai heittele ruokanappuloita, joita kissa saa itse hakea. Samalla liikuntaa tulee lisättyä. Jätä pois välipalat! Pidä lemmikki tarvittaessa pois keittiöstä, kun valmistat ruokaa tai tarjoat ruokaa muille.
Hyvä laihdutusruoka sisältää vähän hiilihydraattia ja paljon valkuaista: näin kissa tulee kylläiseksi ja insuliinin tarve vähenee. Runsaasti hiilihydraattia sisältävällä ruualla lihava kissa voi jopa lihoa entisestään laihtumisen sijaan. Älä vaihda ruokintaa kesken kuurin: jos vaihdat laihdutusruokaan, älä anna mitään muuta kuin sitä, sillä pienikin määrä muuta ruokaa voi mitätöidä hoidon. Totutus uuteen ruokaan tehdään viikon aikana. Jos kissa ei suostu syömään ruokaa, olkaa yhteydessä vastaanotolle, koska paastopäiviä kissa ei saa pitää.
Painonpudotuksen oltava maltillista
Painonlaskua saa olla kissalla vain 1–1,5 % viikossa eli kuusikiloisella kissalla 60–90 grammaa viikossa. Yli kahden prosentin painonpudotus viikossa saattaa johtaa maksan rasvoittumiseen. Tärkeää kissan painonpudotuksessa on, että kissa varmasti syö säännöllisesti. Tärkeää on kalorien vähentäminen, ei proteiinin määrän pudotus.
Lisää aktiviteettia: yksi kymmenen minuutin leikkihetki päivässä on yhtä tehokas painonpudotuskeino kuin kalorien vähentäminen. Kun kissa kaipaa huomiota, leiki, älä ruoki. Kissan on itse hankittava ruokansa esimerkiksi kiipeämällä kirjahyllyn tai kaapin päälle ja hakemalla heitettyä ruokaa. Sisäkissalle parasta liikuntaa on valjaissa kulkeminen ja sitä voidaan myös aktivoida esimerkiksi hypyttämällä sitä tuolille ja alas lelun avulla.
Hyvä keino saada kissa liikkumaan on käyttää houkuttimena laserosoitinta: kissa juoksee valon perässä yleensä tuntikausia ja nykyään on saatavilla myös automaatteja, jotka pyörittävät valoa ympäri lattiaa tai seiniä. Kissan pitää saada viedä kuitenkin saaliskäytös loppuun turhautumisen välttämiseksi. Välillä leikki vaihdetaan leluun ja kissa saa voittaa lelun saaliikseen. Valoa ei saa osoittaa silmään!
Usein omistajat kertovat alkuun hankalalta tuntuneen laihduttamisen jälkeen olevansa erittäin tyytyväisiä, koska kissa on muuttunut takaisin aktiiviseksi ja leikkisäksi lemmikiksi jatkuvan nukkumisen sijaan.
Kissan hammassyöpymät
Hammassyöpymät kiusaavat valtaosaa kissoista
Hammassyöpymät ovat kissoilla hyvin yleinen kipua aiheuttava vaiva. Syöpymät jaetaan kahteen eri tyyppiin ja oikea diagnoosi on hoidon kannalta erityisen tärkeä.
Hammassyöpymät (tooth resorption eli TR, jota kutsuttiin aiemmin nimellä FORL eli feline osteoclastic resorptive lesion) ovat kissoilla yleisiä, kipua aiheuttavia hammasvaurioita.
Syöpymä kehittyy, kun hammasluuta muotoilevat solut aktivoituvat ja alkavat tuhota ympäröivää hammasluuta. Useimmiten hammassyöpymä alkaa kehittyä näkymättömissä ienrajan alapuolella hampaan kruunun ja juuren rajalla, josta se laajenee juuren sementin ja hammasluun alueelle.
Kaksi eri syöpymätyyppiä
Syöpymät jaetaan kahteen eri tyyppiin. Tyyppi 1 liittyy yleensä suun tulehdustiloihin, kuten parodontiittiin tai gingivostomatiittiin . Hampaan ja juuren välinen parodontaalirako säilyy ja hampaan juurien rakenne pysyy normaalina. Tällaisten hampaiden juuret täytyy poistaa kokonaan vaurioituneita hampaita poistettaessa.
Tyypin 2 syöpymiin kissoilla on synnynnäinen alttius, syntymekanismia ei tunneta, eikä niihin yleensä liity kuin paikallista ientulehdusta. Näissä tapauksissa syöpymän edetessä hampaiden ja leukaluun välinen parodontaalirako katoaa ja hampaan juuri alkaa korvautua leukaluulla. Juuren rakenne häviää pikku hiljaa ja sulautuu osaksi leukaa.
Tällaiset juuret ovat rakenteeltaan hauraita ja niiden poistaminen on erittäin hankalaa, joten ne voidaan jättää hampaiden poistojen yhteydessä jatkamaan sulautumistaan. Edellytyksenä on, että röntgenkuvassa ei havaita tulehdusmuutoksia juuren ympärillä ja hampaan poistokohdan ienhaava suljetaan niin sanotulla kruunuamputaatiolla.
Hammasröntgenkuvat ovat ensiarvoisen tärkeitä juuri näiden syöpymätyyppien erottamiseksi, koska hammasröntgenkuvista saatu tieto vaikuttaa merkittävästi hoitosuunnitelmaan. Ulkoisesti molemmat syöpymätyypit näyttävät samalta, ja usein samassa suussa ja jopa saman hampaan eri juurissa voi olla erityyppistä syöpymää.
Muutos syömistottumuksissa voi kieliä syöpymästä
Alkuvaiheen hammassyöpymä, joka on vielä piilossa ienrajan alla eikä ole edennyt juurikanavaan asti, on yleensä vielä kivuton. Kun hammassyöpymä etenee hammasluuhun ja kruunun kiilteen läpi, muodostuu kissan hampaan pinnalle reunoiltaan epätasainen, usein tulehtuneen ikenen peittämä kuoppa. Erityisesti hampaan pinnalle auenneiden ja hampaan ytimeen asti ulottuvien hammassyöpymien tiedetään aiheuttavan kissalle kipuja.
Hammaskivun vuoksi kissa pureskelee haluttomammin ja saattaa siirtyä syömään pehmeämpiä ruokia. Kipeällä suulla on myös vaikeampaa pitää huolta turkista.
Kissan hampaat on hyvä tarkastaa säännöllisesti esimerkiksi rokotuskäyntien yhteydessä ja aina, jos kissa aristelee suutaan tai sen syömistottumukset muuttuvat (eli esimerkiksi kuivaruoka ei enää kelpaa) tai jos kissalle muodostuu hammaskiveä.
Koska synnynnäisten hammassyöpymien syytä ei tiedetä, on niitä mahdotonta ennaltaehkäistä. Hammassyöpymien etenemistä ei voida pysäyttää, mutta joskus ienrajan alla alkuvaiheessa olevat muutokset saattavat olla pidempään oireettomia. Kaikki hampaat, joissa syöpymämuutos ulottuu ienrajan yläpuolella hammasluuhun asti, tulisi poistaa.
Lähde: http://www.sympaatti.fi/artikkelit/kissan-hammassyopymat
Kissani oksentaa – karvapalloista monimutkaisempiin syihin
Oksentaminen on yksi yleisimmistä kissoilla esiintyvistä yleisoireista. Yleisoire tarkoittaa, että oksentaminen on koko elimistön oire ja taustalla voi siten olla useita eri aiheuttajia. Joskus omistajan voi olla vaikeaa erottaa yskiminen ja oksentaminen toisistaan. Hengitystiesairauteen viittaava yskiminen voidaankin tulkita virheellisesti esimerkiksi yritykseksi oksentaa tai karvojen kakisteluksi nielusta. Oksentamiseksi määritellään refleksisarja, jossa vatsalihasten ja pallean pumppaavalla liikkeellä aiheutetaan mahanlaukun sisällön tyhjeneminen paineella ulos. Yskän aikana puolestaan kissa usein venyttää kaulaa pitkäksi ja ”puskee” ilmaa tai limaa ulos hengitysteistä ilman vatsasta lähtevää pumppaavaa liikettä tai mahansisällön tyhjenemistä suuhun. Kissoille on myös normaalia tyhjentää vatsalaukkua oksentamalla sulamatonta materiaalia kuten saaliseläinten sulkia ja luita. Tällöin kissa voi edesauttaa oksennusrefleksiä syömällä esimerkiksi ruohoa. Mutta miten tietää milloin oksentaminen on huolestuttavaa?
Kaikille kissan omistajille on tuttua, että kissat huoltavat turkkiaan päivittäin nuolemalla ja nyppimällä. Tällöin karvaa päätyy normaalisti pieniä määriä myös vatsalaukkuun ja suolistoon. Tasapainoisessa tilanteessa karva kulkeutuu ulosteen mukana ulos ja vain harvoin kissa joutuu oksentamalla tyhjentämään vatsalaukkua sinne muodostuneista karvapalloista tai kärsii karvan aiheuttamasta ummetuksesta. Tasapaino voi horjua, jos karvaa alkaa kulkeutumaan normaalia enemmän suolistoon tai ruuansulatuskanavan ongelman vuoksi karva ei kulkeudukaan normaalisti suoliston läpi. Varsinkin pitkäkarvaisilla kissoilla karvanlähdön aikaan suolistoon kulkeutuvan karvan määrä voi lisääntyä merkittävästi tai karvanlaatu voi olla sen tyyppinen, että suolistoon päätyvän karvan määrä on jatkuvasti normaalia suurempi. Myös iho-ongelmat tai kissan lisääntynyt turkin hoitaminen kivun tai käytöshäiriön vuoksi voivat lisätä suolistoon kulkeutuvan karvan määrää. On siis tärkeää myös miettiä voiko karvan oksentamisen taustalla olla jokin altistava syy, mihin voitaisiin puuttua ja vaikuttaa eikä vain hoitaa karvapallojen oksentelua oireenmukaisesti.
Jos jatkuviin runsaasta karvasta johtuviin syömättömyysjaksoihin, oksenteluun tai ummetukseen ei kuitenkaan löydy tutkimuksissa selkeää altistavaa syytä tai syy ei ole korjattavissa, voidaan keskittyä estämään karvan kerääntyminen kissan vatsalaukkuun ja suolistoon oireenmukaisella hoidolla. Juomisen lisääminen voi edesauttaa karvan normaalia kulkeutumista ruuansulatuskanvan läpi; kissalle voi laittaa esille esimerkiksi tonnikalalla tai hunajalla maustettua vettä tai vesikippojen määrää voi lisätä ripottelemalla niitä sinne tänne asuntoa, jos erikoisista paikoista juominen kiinnostaa kissaa. Kuidun määrän lisäämistä ruokavaliossa suositellaan suoliston toiminnan parantamiseksi; voidaan suoraan valita kuitupitoisempi ruoka tai aloittaa kuitulisä. Kissanmallasta, parafiiniöljyä tai laktuloosia voidaan käyttää lyhytaikaisesti tai kuureina tarvittaessa; jatkuvasti käytettyinä ne voivat häiritä suoliston normaalia toimintaa ja ravinnon imeytymistä. Turkin säännöllinen harjaus ja harjauksen viimeistely pyyhkimällä kostealla liinalla tai vastaavalla myös pienet irrallaan olevat karvat pois turkista on suositeltavaa, koska muuten ne päätyisivät kissan suuhun sen itse viimeistellessä harjausta.
Pahoinvointi, syömättömyys ja oksentelu voivat johtua useista eri syistä, joihin karvapallot eivät liity välttämättä lainkaan. Ruoka-aineallergia, ruuan sopimattomuus tai jonkin pilaantuneen syöminen voi laukaista oireet. Myös monet lääkeaineet, sopimattomat kasvit tai muut suun kautta myrkylliseksi tai haitalliseksi tiedetyt aineet voivat aiheuttaa oireilua. Ruuansulatuskanavassa voi olla myös sisäloistartunta, krooninen tulehdus, vierasesine tai kasvain. Vierasesineistä esimerkiksi muovipussin palaset tai lelusta irronneet pehmeät osat todennäköisesti aiheuttavat vain ohimenevää oksentelua, mutta narun syöminen tai klassisesti korvatulpan syöminen voi aiheuttaa suolitukoksen, jonka seuraukset voivat olla hyvinkin vakavat. Myös monet sisäelinsairaudet kuten diabetes, kilpirauhasen liikatoiminta, ongelmat munuaisissa, maksassa, sappiteissä tai haimassa aiheuttavat yleisesti pahoinvointia, syömättömyyttä ja oksentelua. Hampaiden sairaudet hyvin harvoin aiheuttavat oksentelua tai syömättömyyttä kissoilla, vaikka ruokaa tiputteleva, kuolaa mukeltava tai nappulat hylännyt ja pelkkään märkäruokaan siirtynyt kissa voi vaikuttaa ja näyttää siltä, että suussa olisi jokin kipu tai jotain ylimääräistä. On yleisempää, että näissä tapauksissa on ennemmin kyse pahoinvoinnista, etovasta olosta tai siitä, ettei märkäruuasta tule niin epämukavaa ja pahaa oloa kuin kuivamuonasta.
Kissan ikä, elintavat ja historia auttavat arvioimaan, mitkä syyt voivat olla todennäköisempiä kuin toiset. Esimerkiksi nuorilla kissoilla sisäloistartunnat, ruuan sopimattomuus, vierasesineet ja sopimattomien asioiden maistelu ovat todennäköisiä syitä oireilulle. Isosta kissalasta tullut nuori kissa voi oireilla sisäloistartunnan vuoksi tai voi kantaa oireettomana sisäloisista esimerkiksi giardiaa, joka aiheuttaakin oireet perheen vanhemmille kissoille. Ulkoileva kissa ja varsinkin saalistava kissa on myös alttiimpi sisäloisille tai myrkytyksille. Sisäkissa, joka on elänyt pitkään yksin tai samassa laumassa ilman uusia tulokkaita on erittäin epätodennäköisesti saanut mistään sisäloistartuntaa. Vanhemmilla kissoilla sisäelinperäisten sairauksien ja kasvaimien aiheuttamat oireet ovat huomattavasti yleisempiä.
Oireilu voi olla akuuttia eli kestänyt alle viikon tai kroonista, jolloin oireilua on ollut viikkoja, kuukausia tai jopa vuosia. Oireiden vakavuus voi myös vaihdella lievistä hyvinkin vakavaan yleistilan romahdukseen, missä kissa on syömätön, kuivunut, kivulias ja jopa kuumeinen. Akuutit ja nopeasti ohimenevät oksenteluoireet pirteällä ja kivuttomalla kissalla eivät vaadi välitöntä tutkimista tai hoitoa, mutta jos syöminen ei normalisoidu parissa päivässä, oksentaminen on hurjaa eikä mikään pysy sisällä, kissa vaikuttaa kivuliaalta tai hyvin voimattomalta on hyvä hakeutua heti eläinlääkäriin. Yleisimmin kroonisia aaltoilevia oireita kuten pikkuhiljaa hiipivää oksentelua, on/off-ruokahaluttomuutta ja laihtumista ilmenee kroonisissa sisäelinsairauksissa, jolloin tutkimuksilla ja hoidoilla ei ole hengen hätää. Kuitenkin näissäkin tapauksissa eläinlääkäriin kannattaa hakeutua ajoissa, jolloin taustasyyn hoitaminen tai kontrolliin saaminen on usein huomattavasti helpompaa. Akuutteja oireita aiheuttavat sisäelinsairaudet puolestaan ovat usein myös vakavaoireisia ja vaativat välittömästi tutkimuksia ja hoitoa.
Omistajan kanssa kissan historian läpikäyminen, oireiden vakavuuden ja keston kertaaminen sekä eläinlääkärin tekemä huolellinen yleistutkimus ovat tärkeimmät toimenpiteet oikeiden jatkotutkimusten valitsemiseksi. Näin vältytään myös turhilta tutkimuksilta. Akuuteissa lieväoireisissa tilanteissa voidaankin ilman tutkimuksia päätyä ruokavaliomuutoksiin tai oireenmukaiseen hoitoon, jos oireiden taustalla oleva syy on todennäköisesti itsestään korjautuva. Akuuteissa vakavissa ja kroonisissa oireenkuvissa veriarvojen tarkastaminen on usein tarpeellista. Joskus päädytään myös virtsa- ja/tai ulostenäytteiden tarkastamiseen. Röntgenkuvauksilla voidaan esimerkiksi arvioida elinten kokoa ja muotoa sekä vierasesineen mahdollisuutta. Usein hyvin suoritettu ultraäänitutkimus on informatiivisempi oksentelevalla kissalla kuin röntgenkuvaus. Silloin voidaan tarkastaa sisäelinten rakenne ja muoto eli onko esimerkiksi kudoksissa kasvaimeen tai rappeumaan viittaavaa, vatsalaukun ja suoliston limakalvon paksuus, rakenne sekä sisältö, haima- ja sappiteiden alueet tukosten ja tulehdusten varalta, virtsarakon sisältö ja onko vatsaontelossa kenties vapaata nestettä tai reagoineita imusolmukkeita. Tavoitteena on eri tutkimuksia yhdistelemällä löytää oireiden syy, minkä jälkeen pystytään keskustelemaan omistajan kanssa hoito- ja toimenpidevaihtoehdoista sekä ennusteesta.
Lähteet: Andrea Harvey & Séverine Tasker. BSAVA Manual of Feline Practice A Foundation Manual. BSAVA 2014.
Jacquie Rand. Problem-based Feline Medicine. 1.p. Saunders, Toronto 2006.
Susan E. Little. August’s Consultations in Feline Internal Medicine vol 7. Elsevier 2016.
Etienne Côté. Clinical Veterinary Advisor Dogs and Cats. 3 ed. Elsevier, Missouri 2015