Koiranpentu tulee taloon
Pentukuumeessa tulee pitää pää kylmänä
Koiranpennun hankkiminen merkitsee sitoutumista noin 10–15 vuoden ajaksi. Pentu tuo mukanaan paljon vastuuta ja kuluja, mutta myös pohjatonta rakkautta ja iloa jokaiseen päivään.
On tärkeää tarkoin miettiä minkä luonteinen, kokoinen ja minkälaisen karvapeitteen omaava koira sopii itselle tai perheelle parhaiten. Mikä on rodun alkuperäinen käyttötarkoitus ja mitä olet ajatellut koiran kanssa tehdä? Paljonko aikaa olet valmis käyttämään säännölliseen turkinhoitoon? Liian usein valinta tehdään ulkonäön perusteella ja pahimmillaan sekä omistaja että koira kärsivät tästä päivittäin. Vastuullinen kasvattaja auttaa miettimään tarkoin sopiiko pentu sinulle ja ohjaa tarvittaessa toisen rodun pariin. Siitä ei pidä loukkaantua, hän ajattelee teidän molempien parasta!
Ennen ostopäätöstä emään ja pentuihin on hyvä tutustua niiden kasvuympäristössä. Eläintä ei pidä ostaa epämääräiseltä myyjältä eikä huonoista oloista. Pennun on oltava vähintään seitsemän viikon ikäinen, pirteä, puhdas ja iholtaan terve. Sillä ei saa olla silmä- eikä sierainvuotoa, sen tulee hengittää sekä liikkua normaalisti eikä se saisi olla arka. Koiranpennun mukana tulee seurata kirjalliset hoito-ohjeet ja mikäli kyse on rotukoirasta, pitää kauppasopimus tehdä kirjallisena Kennelliiton kaavakkeelle. Usein pennun rekisterikirja on tullut kasvattajalle jo luovutusikään mennessä, jolloin senkin saa matkaan. Jos kasvattaja jättää puhdasrotuiset pennut rekisteröimättä, saattaa syynä olla emän liian tiheä pennutusväli tai se, että pennun vanhemmat eivät täytä rodulta vaadittavia terveyskriteereitä.
Pentua ei pidä ostaa säälistä, sillä tavoin vain tuetaan huonon kasvattajan toimintaa ja mahdollista pentutehtailua. Epäasiallisista olosuhteista ja huonokuntoisista koirista kannattaa sen sijaan tehdä ilmoitus virkaeläinlääkärille.
Miten valmistautua pennun tuloon?
Pennulle hankitaan kaulapanta ja talutushihna, ruokakuppi, leluja, puruluita, peti, kynsisakset sekä kasvattajan neuvomat turkinhoitovälineet. Autoilua varten kuljetuslaatikko voi olla turvallinen ratkaisu. On olemassa koirille tarkoitettuja kitkerän makuisia suihkeita, joilla voi yrittää suojata tuolinjalkoja yms. houkutuksia, joita ei voi poistaa pennun ulottuvilta.
Kasvattajalta voi kysyä mitä ruokaa pentu on tottunut syömään, ettei ruoka muutu yhtäkkisesti. Monet kasvattajat antavat pennun mukaan vähän sille tuttua ruokaa.
Kotiin kannattaa tehdä hieman pelkistetympi sisustus pikkupentuvaihetta varten. Kaiken, mitä voi kuvitella pikkulapselta suojattavan, tulee suojata myös pennulta – ja vähän enemmän. Sähköjohdot pois ulottuvilta, samoin kaikki muu, joka on sinulle arvokasta. Henkisesti kannattaa varautua siihen, että pentu kokeilee teräviä hampaitaan mm tuolinjalkoihin, seiniin, kännyköihin, lasten leluihin. Kun pentu jätetään yksin, sen tulee olla turvallisessa, rajatussa tilassa ja sille annetaan paljon luvallista purtavaa, kuten puruluita tai kestäviä leluja. Leluista voi irrota paloja tai täytettä, joita pentu voi niellä ja saada suolitukoksen, joten valvomatta pennulle voi jättää vain sellaista pureskeltavaa, josta se ei voi saada paloja irti. Monet kääräisevät matot rullalle kunnes sisäsiisteys alkaa sujua.
Ensimmäiset päivät uudessa kodissa
Muutto uuteen kotiin on pennulle stressaava kokemus. Se joutuu luopumaan tutusta ympäristöstä, sisaruksista ja emästä. Pennun saapuessa sen annetaan tutkia ympäristöä ja uusia perheenjäseniä kaikessa rauhassa. Tovin ihmeteltyään pentu todennäköisesti hakeutuu nukkumaan ihmisten läheisyyteen. Sen annetaan nukkua rauhassa, sillä se tarvitsee paljon lepohetkiä.
Vaikka ystävät ja tutut haluaisivat päästä katsomaan tulokasta heti, on hyvä olla muutama ensimmäinen päivä omassa rauhassa. Vierailijoiden aika on vasta, kun pentu on asettunut kunnolla taloksi ja tutustunut uuteen perheeseensä.
Ensimmäiset päivät uudessa kodissa on hyvä viettää pennun kanssa tiiviisti oleskellen ja sen kanssa puuhaillen. Varhaisilla kokemuksilla on lähtemätön vaikutus pennun ja uuden lauman väliseen suhteeseen. Yksinoloa tulee toki myös harjoitella, aluksi lyhyitä aikoja kerrallaan.
Jos pentu on ujo tai jännittää uudessa kodissa, voi sen sopeutumista helpottaa esim. Adaptil-feromonivalmisteen avulla. Kyseinen hajuaine matkii sitä emon hajua, joka viestii, että lauma on koossa ja kaikki on hyvin. Valmistetta saa apteekeista ja monilta eläinlääkäriasemilta ilman reseptiä.
Pennusta mukavaksi aikuiseksi
Koiranpennuilla on 1–3 kuukauden iässä tärkeä sosiaalistumisen kausi. Ensimmäiset kolme elinkuukautta vaikuttavat luonteeseen enemmän kuin mikään muu vaihe niiden elämässä. Usein pennut ovat saaneet hyvän alun kasvattajan luona. Sosiaalistamista on kuitenkin tärkeä jatkaa pennun uudessa kodissa. Nyrkkisääntönä voi pitää sitä, että kolmen kuukauden ikään mennessä pennun pitäisi olla tutustunut kaikkiin niihin asioihin, joita sen jatkossa halutaan pitävän normaaliin elämään kuuluvina ilmiöinä. Lapset, vanhukset, miehet, naiset, muut koirat ja eläimet, autot, pyörät, rollaattorit, lastenvaunut, hälinä ja vilinä. Kiirettä pitää, mutta sosiaalistumiskauden kokemusten pitäisi olla pennulle mahdollisimman miellyttäviä. Pelästynyt pentu voi oppia pelkäämään esimerkiksi lapsia tai muita koiria. Mitä useampiin asioihin pentu tottuu, sitä todennäköisimmin se pitää koko maailmaa mukavana paikkana. Jos perheessä on vanhempi koira, oppii pentu sitä matkimalla niin hyviä kuin mahdollisia huonoja tapoja. Pennun kanssa tulee ulkoilla myös ilman vanhemman kaverin tukea, jotta se oppii kohtaamaan asioita itse. Pennulle on tärkeää tarjota riittävästi lepoa, uuden oppiminen ja kasvaminen on rankkaa puuhaa.
Sosiaalistumiskauden loputtua, noin kolmikuisena, alkaa koiran nuoruusikä. Sen aikana pentu kasvaa edelleen nopeasti ja saavuttaa noin puolet aikuispainostaan. Pienillä roduilla tämä tapahtuu noin neljän, suuremmilla viiden kuukauden iässä. Nuori koira kehittyy fyysisesti nopeasti, minkä vuoksi se voi olla kömpelö niin liikkeiltään kuin käytökseltään. Nuoruusiässä pennut ovat vielä riippuvaisia perheen muiden koirien ja ihmisten tarjoamasta turvasta. Ne ovat otollisessa iässä oppimaan miten ihmisten maailmassa on hyvä toimia. Omistajan kannattaa tässä vaiheessa tehdä itsestään koiran mielestä hyödyllinen ja kiinnostava, koska koira oppii helposti asioita, joista sille on sen mielestä hyötyä tai joista seuraa jotain hauskaa. Kannattaa tehdä kuten omistaja haluaa, koska silloin saa kehuja, herkkuja tai leikkihetken.
Nuoruusiässä pennulla saattaa olla lyhyitä herkempiä kausia, jolloin se voi reagoida tavallista voimakkaammin esimerkiksi toisiin koiriin tai pelästyä tuttujakin asioita. Narttukoiralla lähestyvä ensimmäinen juoksuaika saattaa taannuttaa jo opittuja asioita tai saada sen ”näkemään mörköjä”. Nuoren koiran kanssa tulee olla kärsivällinen ja pöpikaudella jännittäviä tilanteita pyritään välttämään. Sosiaalistamista on tärkeä jatkaa myös varsinaisen sosiaalistumiskauden loputtua. Kun pennulle tarjotaan paljon mahdollisuuksia seurustella toisten koirien kanssa, nuoresta koirasta kehittyy sosiaalisesti taitava aikuinen.
Nuoruusikä loppuu, kun koirasta tulee sukukypsä noin 6–12 kuukauden iässä. Pienet ja keskikokoiset rodut saavuttavat aikuispainonsa 9–10 kuukauden iässä, suuret rodut 11–15 kuukauden iässä.
Sisäsiisteydessä omistajan reippaus palkitaan
Koirat tekevät mieluiten tarpeensa sellaiselle alustalle, jolle ne ovat pentuna oppineet pissimään ja kakkimaan. Tämän vuoksi sisäsiisteyskasvatukseen panostaminen aikaisessa vaiheessa on niin tärkeää. Pentu viedään aina ulos heti sen herättyä, leikittyä tai syötyä, jotta tarpeet tulisivat mahdollisimman usein toivotulle alustalle eli ulos. Pikkupentu pissaa ja kakkii mielellään samaan tuttuun paikkaan, joten kannattaa odottaa rauhassa, että pentu tekee tarpeensa, kehua sitä, ja vasta sitten alkaa puuhata sen kanssa jotain muuta. Muutoin voi käydä niin, että ulkona on niin paljon jännittäviä asioita, että pentu muistaa tehdä tarpeensa vasta sisälle tultuaan. Talvipentujen kanssa ei aina voi odottaa niin pitkään, että tarpeet tulevat ulos, mutta yrittää kannattaa kuitenkin. Jos pentua ei alussa viedä riittävästi ulos, voi sisäsiisteys jäädä oppimatta tai pentu ei oivalla sitä kunnolla, minkä korjaaminen on aikuisena hyvin haastavaa.
Pentua ei saa rangaista lattialta löytyneestä pissalätäköstä, koska koiralla ei ole kykyä yhdistää rangaistusta joskus aikaisemmin sattuneeseen vahinkoon. Koira oppii kyllä pelkäämään omistajan vihaista käytöstä, jolloin omistaja luulee virheellisesti, että karkuun luikkiva pentu tietää tehneensä väärin.
Jos pentu kykkii pakonomaisesti vähän väliä tai hyvin käyntiin lähteneeseen sisäsiisteyteen tulee takapakkia, kannattaa varmistaa eläinlääkärissä, että pennulla ei ole rakkotulehdusta.
Naskalihampaat ja milloin ne vaihtuvat
Terävät maitohampaat vaihtuvat pysyviksi hampaiksi noin seitsemän kuukauden ikään mennessä. Rokotusten yhteydessä eläinlääkäri seuraa hampaiden vaihtumista, mutta omistaja joutuu kotona jatkamaan tarkkailua. Varsinkin kääpiökoirilla maitohampaiden irtoaminen ei aina tapahdu itsellään, mikä saattaa estää normaalin puremaan kehittymisen. Katkenneet maitokulmahampaat tulee aina tarkistuttaa eläinlääkärillä, ettei leukaluuhun tai pysyvään hampaaseen muodostu tulehduksen seurauksena vaurioita.
Hampaiden harjaamista harjoitellaan jo pikkupennusta. Päivittäinen harjaus on tehokkain tapa ehkäistä hammaskiveä ja ientulehdusta. Koirille on omia hammasharjoja sekä koiran mielestä hyvänmakuisia tahnoja. Myös pientä lasten harjaa tai sähköhammasharjaa voi käyttää. Ahkera kotihoito lisää koiran hyvinvointia ja säästää rahaa, jos koiralta ei tarvitse poistaa hampaita kiinnityskudoksiin levinneen tulehduksen takia.
Rokotuksista suojaa tarttuvia tauteja vastaan
Pentu rokotetaan noin kuukauden välein penikkatautia, parvovirusta ja tarttuvaa maksatulehdusta vastaan. Usein näihin rokotteisiin on yhdistetty kennelyskärokote. Ensimmäinen rokotus annetaan yleensä 12-viikkoiselle pennulle ja tehoste 16 viikon iässä. Lisäksi annetaan rabiesrokotus, mielellään aikaisintaan 16-viikkoisena. Jos pennusta tulee matkustava koira, kannattaa eläinlääkärin kanssa keskustella mahdollisesta tarpeesta muihin rokotuksiin. (Lisätietoa koiran rokotuksista: www.koiranrokotus.fi)
Pentujen loishäätö on tärkeää
Kasvattaja on yleensä madottanut pennut vähintään kahteen, usein kolmeen kertaan ennen luovutusta, mutta asia kannattaa vielä varmistaa. Uudessa kodissa pentu madotetaan vähintään kaksi kertaa, noin viikkoa ennen kumpaakin rokotuskäyntiä. Koiralle kehittyy paremmat vasta-aineet, jos sillä ei ole matoja rokotushetkellä.
Aikuisena matokuurien tarve voidaan tutkia ulostenäytteiden perusteella, mutta kaikille pennuille suositellaan loishäätöä, sillä suolinkaisen elinkierto varmistaa sen, että käytännössä kaikilla pennuilla on matoja.
Pennulla voi olla myös ulkoloisia, joten jatkuva rapsuttaminen, ärtynyt iho, voimakas hilseily tai likaiset / punoittavat korvat kannattaa esitellä eläinlääkärille. Täin, väiveen ja Suomessa harvinaisen kirpun erottaa paljaalla silmällä, mutta monet loiset näkyvät vain mikroskoopilla. Jos epäilet pennullasi olevan loisia, ei sitä kannata pestä eikä korvia puhdistaa ennen eläinlääkärikäyntiä, sillä se vaikeuttaa loisten löytämistä, vaikka ei poistakaan niitä. Joskus myös ihminen voi saada iho-oireita koiran ulkoloisista.
Lämpimänä vuodenaikana pentujenkin punkkisuojauksesta tulee huolehtia. Eläinlääkärin kanssa voi keskustella mikä on juuri sinun pennullesi paras valmiste.
Erityispiirteet pennun ruokinnassa
Luovutusikäisen pennun muuttaessa uuteen kotiin se syö vielä neljä kertaa päivässä. 5–6 kuukauden iässä voidaan siirtyä kolmeen ruokintakertaan ja seitsenkuisesta kahteen ateriaan. Kun koira on saavuttanut aikuispainonsa, siirrytään asteittain aikuisen koiran ruokaan. Pennun tulee kasvuaikana saada kasvavan koiran ruokaa, joka täyttää sen tarpeet energian, valkuaisaineiden ja kivennäisten osalta.
Koirien kasvun kiihkein vaihe on 2–5 kuukauden iässä. Tällöin ravinnon laadulla on ratkaiseva vaikutus niin tasapainoiseen kasvuun kuin aikuisiän terveyteen. Penturuoan valkuaispitoisuuden on oltava korkea, jotta lihaksisto, elimistö ja turkki kehittyvät optimaalisesti. Penturuoan tulisi sisältää 32–35 % valkuaista. Kasvavan koiran on tärkeä pysyä riittävän hoikkana, sillä ylipaino lisää merkittävästi luusto-ongelmien riskiä. Myös ravinnon liian suuri kalsiumpitoisuus altistaa kasvuhäiriöille. Alle puolen vuoden ikäiset pennut eivät pysty säätelemään kalsiumin imeytymistä, joten ravinnon kalsiumin määrän tulee olla oikealla tasolla. Luuston kehityshäiriöt ilmenevät yleisimmin 3–6 kuukauden ikäisillä pennuilla.
Ravinnonlisänä pentu hyötyy omega 3-rasvahapoista ja E-vitamiinilisästä
Pennun liikunta
Pennun on tärkeää päästä ulkoilemaan ja liikkumaan useita kertoja päivässä. Pikkupennun ulkoilu on aluksi leikkimistä ja ympäristöön tutustumista, varsinaisille lenkeille ei vielä ole tarvetta. Optimaalinen liikunta ja ruokinta vähentävät luuston kehityshäiriöitä, vaikka perimällä on toki oma osuutensa näiden sairauksien muodostumiseen. Liian rankka liikunta voi altistaa kehityshäiriöille. Kasvavaa eläintä ei ole hyvä yrittää liikuttaa enempää kuin se omaehtoisesti yllyttämättä haluaa liikkua. Juoksuttamista pallon perässä, juoksu- tai pyörälenkkejä, hypyttämistä ja esimerkiksi rajujen aikuisten koirien kanssa leikkimistä on syytä rajoittaa kasvukauden loppuun saakka. Pienillä roduilla kasvu lakkaa ennen vuoden ikää, suurilla roduilla se jatkuu lähes puoleentoista vuoteen saakka. Säännöllinen liikkuminen monipuolisessa maastossa, kävelylenkit ja leikkiminen toisten, mielellään samankokoisten ikätoverien kanssa ovat hyvää liikuntaa pennulle.
Ontuva pentu kannattaa käyttää eläinlääkärissä, koska monissa kasvuhäiriöissä riittävän ajoissa annettu hoito parantaa ennustetta huomattavasti.
Pennun hoitotoimet
On tärkeää totuttaa pentu käsittelyyn ja hoitotoimiin pienestä pitäen. Harjoituksia tehdään aluksi päivittäin, jotta ne muodostuvat osaksi pennun arkea. Suuhun ja korviin tulee saada katsoa, turkkia kammata, tassuihin koskea ja kynnet leikata.
Pennun kynnet kannattaa leikata noin kerran viikossa, sillä ne kasvavat nopeasti. Toimenpidettä helpottaa, jos pentu on väsynyt ja joku muu pitää sitä aloillaan toisen leikatessa kynsiä. Kynsiä voi leikata vaikka tassullisen kerrallaan joka toinen päivä, jotta harjoituskertoja tulee paljon, mutta pentu ei saa päästä pois tilanteesta rimpuilemalla tai kiljumalla. Hyvä käytös palkitaan kehuilla ja makupaloilla.
Rodunomainen turkinhoito ja mahdollinen trimmaaminen ovat tärkeä osa koiran terveydenhuoltoa. Vaativaturkkisen rodun kasvattaja näyttää usein kädestä pitäen pennun pesun ja opastaa oikeiden shampoiden ja hoitoaineiden saloihin. Normaalikarvaista pentua ei tarvitse pestä muutoin kuin sen ollessa likainen. Pentu totutetaan turkin hoitoon ja harjaamiseen ensi päivistä lähtien. Joillain roduilla on ihopoimuja, jotka vaativat säännöllistä puhdistamista ja kuivana pitämistä ihotulehdusten välttämiseksi.
Korvat tarkistetaan viikoittain ja puhdistetaan tarvittaessa korvanpuhdisteella. Jos korva on siisti, riittää katsominen. Mikäli pennun korvakäytävissä kasvaa runsaasti karvaa, tulee ne nyppiä säännöllisesti pois, jolloin korviin ei kerry niin helposti likaa. Korvakarvoja nypitään tarpeen mukaan, esim. kerran viikossa. Jatkuva nyppiminen ärsyttää korvakäytävän ihoa.
Kun pentu on hieman isompi, voidaan harjoitella myös tassusiteen tekoa tai virtsanäytteen pyydystystä, jolloin kaikki on helpompaa, jos ja kun taitoa oikeasti tarvitaan.
Lähde: http://www.sympaatti.fi/artikkelit/koiranpentu-tulee-taloon
Kennelyskä
Kennelyskän hoidossa tärkeintä on lepo ja ennaltaehkäisy
Kennelyskä on koiran “flunssa”. Se on ikävä ja hitaasti paraneva vaiva, mutta muuten terveelle koiralle harvoin hyvin vaarallinen. Taudin leviämisen ennaltaehkäisyssä erityisen tärkeää on, ettei sairastuneita yksilöitä eikä muitakaan saman talouden koiria päästetä kontaktiin terveiden kanssa.
Kennelyskälle tyypilliset oireet ovat kuiva, hakkaava yskä, joka pahenee rasituksessa ja esimerkiksi kaulapannan painaessa henkitorvea sekä liman ja vaahdon yökkiminen, joka saattaa näyttää oksentamiselta.
Koira saa tartunnan sairastuneelta lajitoveriltaan hengitysteiden eritteiden välityksellä. Ne voivat tarttua esimerkiksi ympäristöä nuuskiessa tai toisen koiran aivastellessa taudinaiheuttajia hengitysilmaan. Myös ihmiset ja esineet voivat toimia kuljettajina taudinaiheuttajille.
Aiheuttajina sekä virus että bakteeri
Tyypillisen kennelyskän ensivaiheessa parainfluenssavirus vaurioittaa hengitysteitä ja mahdollistaa Bordetella bronchiseptica -bakteerin kasvun, jolloin tyypilliset oireet kehittyvät.
Koiran parainfluenssaviruksen itämisaika on 1–14 vuorokautta ja virus leviää helposti koirasta toiseen hengitysilman mukana. Yksinään virus aiheuttaa vain lieviä oireita tai tauti on oireeton, mutta oireetonkin koira voi levittää virusta. B.bronchisepticabakteerin itämisaika on 1–8 vuorokautta. Myös bakteeritartunnan saanut koira voi erittää bakteeria hengitysteiden eritteisiin useita viikkoja pysyen itse oireettomana.
Tulehdus kestää pari viikkoa. Muitakin viruksia ja bakteereita voi olla mukana ja tällöin oireet ovat vakavammat.
Lepoa ja höyryhengitystä
Lieväoireisissa tapauksissa koira pidetään levossa ja hengästyttävää liikuntaa vältetään vielä viikon ajan oireiden loputtua. Rauhalliset pienet kävelylenkit riittävän lämpimässä säässä (ei pakkasta) auttavat liman irtoamisessa ja apuna voi käyttää höyryhengitystä:
Kylpyhuoneessa suihku säädetään kuumalle ja se suunnataan seinää päin, jolloin huone höyrystyy. Koiran annetaan hengittää höyryä viiden minuutin ajan.
Yskänrefleksiä heikentäviä lääkkeitä ei suositella, koska eritteet voivat kertyä keuhkoihin. Jos koira ei saa nukuttua öisin, voidaan kuitenkin käyttää limaa irrottavia yskänlääkkeitä. Annostus tulee kysyä eläinlääkäriltä.
Vakavissa tapauksissa syvemmälle keuhkoihin voi kehittyä pahimmillaan koiran henkeä uhkaava tulehdus. Potilas on tällöin vaisu, kuumeinen ja ruokahaluton. Sieraimista ja ysköksinä voi tulla paksua räkää. Koira voi menettää yskösten mukana myös runsaasti nestettä ja kuivuminen aiheuttaa yleiskunnon laskun.
Vanhat koirat, pikkupennut ja syvärintaiset rodut ovat riskiryhmässä saamaan vakavamman taudin. Vakava muoto vaatii aina eläinlääkärin hoitoa ja jopa ympärivuorokautista tehohoitoa.
Riskien välttäminen on parasta ennaltaehkäisyä
Ennaltaehkäisyn kulmakiviä ovat riskipaikkojen välttäminen ja koiran rokottaminen kennelyskää vastaan. Koirapuistoissa, näyttelyissä ja hoitoloissa kennelyskällä on otollliset mahdollisuudet levitä. Jos tiedetään että kennelyskää on liikkeellä, kannattaa riskipaikkoja välttää.
Kaikkien koiraihmisten tulisi olla avoimia ja huolehtia siitä, että tuttavakoirien omistajat saavat tietää kennelyskädiagnoosista. Näin kaikki mahdollisesti ehditään eristää ja estetään näin epidemian leviäminen.
Kuonokontakteja muihin koiriin on vältettävä. Lisäksi kaikkien koirien tulisi käyttää omaa lelua, häkkiä, vesikuppia ja muita tarvikkeita. Jos oma koira sairastuu, tulisi sairastunut koira ja kaikki talouden muutkin koirat pitää erossa muista koirista vähintään kahden viikon ajan. Käsien pesulla, hyvällä ilmanvaihdolla ja desinfiointiaineiden tehokkaalla käytöllä (eivät toimi likaisella pinnalla), voidaan vähentää tartuntapainetta.
Kennelyskää vastaan voidaan rokottaa ja lieventää näin taudin oireita. Koirille annettavassa nelosrokotteessa (penikkatauti, parvo, tarttuva maksatulehdus ja kennelyskä) on suojaa parainfluenssaa vastaan ja sieraimeen laitettavassa intranasaalirokotteessa on suojaa sekä B.bronchisepticaa että parainfluenssaa vastaan. Kennelyskärokote tulee uusia vuosittain.
Koiran ylipaino
Koiran ylipainolla on suuri vaikutus elämänlaatuun
Ylipaino on usein seurausta koiran liiallisesta hemmottelusta herkkujen avulla. Avain pysyvään laihtumiseen onkin fyysisen aktiivisuuden lisääminen ja hemmottelutavan vaihtuminen herkuista liikuttamiseen.
Lemmikin ylipaino on aiheena hyvin yksinkertainen, mutta kuitenkin äärimmäisen haastava. Ravinnosta saatu ylimääräinen energia varastoidaan rasvana. Ylipainon syynä on lähes aina liian suuri rasvaisen ruoan ja herkkujen määrä sekä liian vähäinen liikunta. Meillä ihmisillä on tapana osoittaa rakkautta antamalla herkkuja, vaikka leikki tai lenkki olisi lemmikille paljon mieluisampi asia!
Parhaan kylläisyyden tunteen saavat aikaan proteiinit, seuraavaksi hiilihydraatit ja vasta viimeisenä rasva. Joillakin roduilla, kuten labradorinnoutajalla on puutteita elimistön energiatasapainon säätelyssä ja myös muut perinnölliset ominaisuudet voivat vaikuttaa rasvan varastoitumiseen.
Hormonaaliset sairaudet vaikuttavat myös lihomiseen ja jo kertynyt ylipaino huonontaa kylläisyyden säätelyjärjestelmää. Steriloidulla tai kastroidulla lemmikillä on 30 % hitaampi perusaineenvaihdunta ja lihominen alkaa jo 48 tunnin kuluttua leikkauksesta, jos ruokamäärää ei lasketa.
Ylipaino altistaa monille terveysriskeille
Ylipaino tarkoittaa 10 % lisäystä ihannepainoon, lihavuus taas 20 % lisäystä ihannepainoon. Tavoitepainoltaan 25 kilon painoisella labradorinnoutajalla raja kulkee siis 2,5/5 kilon kohdalla, tämä vastaisi 70 kiloa painavalla ihmisellä 7/14 ylimääräistä kiloa. Nyrkkisääntö on, että ylipainoisella kylkiluut usein vielä löytyvät rasvapatjan alta, mutta lihavalla niitä ei pysty enää laskemaan.
Ihannepainona käytetään pienikokoisella koiralla 1-vuotisrokotuksen painoa ja suuremmilla 1,5–2 vuoden iän painoa, koska tuolloin ylimääräisiä kiloja ei vielä ole useimmille kertynyt. Tämä paino kannattaa painaa hyvin muistiin. Kilojen lisäksi lemmikin ihannepainoa arvioidaan kylkiluita ja selkärankaa tunnustelemalla, lihaksistoa tunnustelemalla sekä vyötäröä ja mahalinjaa arvioimalla.
Ylipainolla on paljon vaikutuksia terveyteen ja elämänlaatuun. Ylipainoisen lemmikin elinikä on keskimäärin 22 kuukautta normaalipainoisen elinikää lyhyempi. Rasvakudos tuottaa tulehduksen välittäjäaineita, jotka ovat mukana nivelrikon synnyssä. Kasvuaikainen ylipaino taas altistaa kasvuhäiriöille.
Brakykefaalisilla eli lyhytkuonoisilla roduilla rasvan kertyminen ahtauttaa ennestään ahtaita hengitysteitä ja vie rintaontelossa tilaa hankaloittaen sydämen ja keuhkojen toimintaa. Ylipaino altistaa sokeritaudille ja myös syöpäriski kasvaa.
Laihduttaminen on haastavaa, mutta palkitsevaa
Pysyvä laihdutus vaatii pitkäjänteisyyttä. Jo muodostunut rasvakudos suojaa itseään ja varsinkin alkuun tuntuu, ettei paino lähde putoamaan. Tavoitteena on pudottaa painoa noin yksi prosentti viikossa, jotta painon lasku ei tapahdu lihaksiston kustannuksella.
Eläinlääkäriltä saatavissa laihduttamiseen tarkoitetuissa ruoissa on otettu erityisesti huomioon koiran kylläisyyden tunne, koska kerjäävä ja onneton lemmikki on varmin tapa keskeyttää laihdutus. Jos ruokamäärää joutuu pudottamaan reilusti alas ruokapussin kyljen suosituksesta, ovat vaarana ravitsemukselliset puutokset.
Kotiruualla laihduttaminen on myös haastavaa, koska ihmisten ruuantähteet ovat usein hyvin kaloripitoisia ja ruokavalio ei täytä ravitsemuksellisia tarpeita. Pienelle chihuahualle kymmenen ylimääräistä nappulaa (10 kcal) päivässä voi tuoda 0,5 kiloa ylipainoa vuodessa – joka vastaa 70 kilon painoiselle ihmiselle kymmentä kiloa! – juustonpaloista ynnä muista puhumattakaan.
Laihduttamiseen ei ole oikotietä: ruokavalio ja liikunta muodostavat siihen pohjan. Ruokavaliolla rajoitetaan energiansaantia ja säännöllisellä liikunnalla kulutetaan energiaa. Parhaiten laihdutus onnistuu, kun siihen tehdään tarkka suunnitelma ja tavoitteet eläinlääkärillä, valitaan sopiva ruoka, sovitaan säännölliset punnitukset, mietitään sopiva liikunta ja tarkennetaan suunnitelmaa tarvittaessa. Muutaman kilon painonpudotuskin tuo merkittäviä terveyshyötyjä erityisesti nivelrikkoiselle lemmikille.
Nenäpunkki
Nenäpunkki on kiusallinen riesa
Vaikuttaako koirasi hajuaisti heikenneen? Vuotaako sen kirsu? Hankaako se kuonoaan esimerkiksi huonekaluihin? Saako se outoja “kohtauksia”, joissa se ikään kuin ryystää ilmaa sisäänsä? Koirassasi voi asustella pieni ja kiusallinen nenäpunkki.
Nenäpunkki (Pneumonyssoides caninum) on 1–1,5 millimetriä pitkä, kermanvärinen hämähäkkieläin, joka elää koiran nenäonteloissa ja nenän sivuonteloissa. Se on varsin vilkasliikkeinen ja voi edetä senttimetrin sekunnissa. Nenäpunkki epäillään tarttuvan lähinnän suorissa kuonokontakteissa. Nenäpunkin tarkkaa elinkiertoa ei tunneta.
Laaja oireiden kirjo
Oireiden vakavuus riippuu nenäpunkkien määrästä ja sijainnista. Voimakkaammin koira oireilee silloin, kun nenäpunkit ovat aiheuttaneet limakalvoilla allergisen reaktion, sijaitsevat ahtaissa, keskeisissä kohdissa tai silloin, kun punkkeja on määrällisesti paljon.
Perheessä voi olla sekä oireilevia ja oireettomia yksilöitä, koska eri koirilla voi olla eri määrä punkkeja, ne voivat sijaita eri paikoissa ja koirat voivat reagoida niihin eri tavoin. Jos talouden koirista yksi saa nenäpunkkidiagnoosin, kaikilla samoissa tiloissa oleskelevilla koirilla on käytännössä aina nenäpunkkeja.
Tyypillisiä oireita ovat hajuaistin heikkeneminen, niiskutus eli reverse sneezing, veden valuminen kirsusta, pään ravistelu, kuonoalueen kutina sekä nielurisojen tulehdukset.
Hajuaisti heikkenee, koska punkit aiheuttavat tulehdusreaktion ja limaneritystä hajusolukon alueelle. Reverse sneezing (käänteinen aivastus) on voimakas sisäänhengityskohtaus, joka voi kestää useamman minuutin. Se voi altistaa jopa mahalaukun laajentumalle ja kiertymälle.
Häätö vaatii sitkeää lääkitsemistä
Usein nenäpunkkidiagnoosi tehdään tyypillisten oireiden ja hoitokokeilun perusteella. Verinäytteistä tartuntaa ei voida luotettavasti tutkia ja nenäpunkkien näkeminen on harvinaista.
Lääkkeitä nenäpunkin häätöön saa vain eläinlääkärin määräyksellä ja kaikki oireilevan koiran kanssa kuonokontaktissa olleet koirat tulisi hoitaa samalla kerralla. Lääkitys annetaan useamman kerran, jotta lääkitykseen reagoimattomat munamuodot ehtivät kehittyä ja saadaan häädettyä.
Ennen lääkityksen aloittamista tehdään yleistutkimus. Pitkä, pehmeä kitalaki aiheuttaa hengenvetokohtauksia varsinkin kääpiökoirille. Samantyyppisiä oireita on myös tulehduksissa, allergiassa, nenän vierasesineissä, virussairauksissa sekä sydänsairauksissa.
Ientulehdus ja parodontiitti
Ientulehdus ja parodontiitti ovat yleisiä tulehdussairauksia
Koirilla ja kissoilla suun tulehdukset ovat hyvin tavallisia ja niistä kärsii jopa 70–80% lemmikeistä jossain elämänsä vaiheessa. Onneksi säännöllisellä kotihoidolla ja nukutuksessa tehdyillä perusteellisimmilla puhdistuksilla tilanne yleensä saadaan pysymään hallinnassa.
Gingiviitti eli ientulehdus ja vakavampi suun tulehduksen muoto parodontiitti eli hammasta ympäröivän kiinnityskudoksen tulehdus ovat koirien ja kissojen yleisimpiä tulehdussairauksia. Molempien alkusyynä on hampaiden pinnalle kertyvä bakteeriplakki.
Plakki koostuu syljen proteiinien muodostamasta kalvomaisesta rakenteesta, johon bakteerit kiinnittyvät muodostaen vähitellen järjestyneen bakteeriyhdyskunnan eli biofilmin. Biofilmin bakteerit erittävät ympärilleen ainetta, joka suojaa niitä elimistön puolustusmekanismeja vastaan. Ellei plakkia poisteta, se kovettuu ja mineralisoituu syljen vaikutuksesta muuttuen hammaskiveksi.
Hammaskiven muodostuminen on yksilöllistä ja siihen vaikuttaa muun muassa syljen koostumus ja pureskelun aikaansaama mekaaninen puhdistus. Hammaskivi sinällään ei ole haitallista, mutta se tarjoaa huokoisena hyvän tartuntapinnan bakteeriplakille.
Gingiviitin oireena on ikenien punoitus, turvotus ja verenvuoto, joskus myös tulehduksen aiheuttaman ärsytyksen aikaansaama ikenen liikakasvu. Ientulehdus paranee täysin, kun plakki ja hammaskivi poistetaan hampaiden pinnalta ja ientaskuista.
Hoitamaton ientulehdus etenee usein parodontiitiksi, mutta aina tätä ei tapahdu. Eteneminen ja sen nopeus riippuvat useista tekijöistä, kuten yksilön puolustusjärjestelmän toiminnasta, rodusta, iästä, stressistä ja mahdollisista muista yleistilaa heikentävistä sairauksista.
Parodontiitti voi levitä muualle elimistöön
Parodontiitti on bakteerien aiheuttama tulehdus, joka tuhoaa hampaan kiinnityskudoksia: leukaluuta juuren ympärillä, juuren pinnan sementtiä ja hammasta leukaluuhun kiinnittäviä säikeitä. Oireina ovat ientulehdusmuutosten lisäksi hengityksen merkittävän paha haju, silmin nähtävät ienvetäymät ja taudin edetessä hampaiden liikkuvuuden lisääntyminen sekä kipu.
Varsinkin alkuvaiheessa oireet voivat olla hyvin lieviä, eikä hammaskiveä ja plakkiakaan välttämättä ole hampaan pinnalla kovin paljoa. Erityisesti pienillä roduilla pitkälle edennyt parodontiitti voi kuitenkin johtaa alaleuan murtumaan tai oronasaalifistelin (joka tarkoittaa yhteyttä suusta nenäonteloon) syntymiseen tavallisimmin yläkulmahampaan kohdalle.
Parodontiitti ei ole vain suun ongelma, vaan tulehtuneista suun kudoksista pääsee verenkierron mukana bakteereita kaikkialle elimistöön ja seurauksena voi olla tulehduksia muun muassa maksassa ja munuaisissa tai sydänlihaksessa ja sydänläpissä.
Parodontiitin aste määritetään nukutuksessa hampaiden puhdistuksen jälkeen tehtävällä ientaskujen mittauksella ja hampaiden röntgenkuvauksella. Hampaat, joiden kohdalla muutokset ovat pitkälle edenneitä, poistetaan. Mikäli kotihoito onnistuu, voidaan lievempiä muutoksia kokeneet hampaat säästää. Joskus syviä taskuja voidaan tärkeän hampaan säästämiseksi soveltuvissa tapauksissa täyttää luuhohkalla tai vastaavalla luutumista edistävällä aineella.
Hyvä hammashygienia kaiken a ja o
Tärkeintä parodontiitin etenemisen estämisessä on pitää plakin määrä mahdollisimman vähäisenä. Tehokkain keino tähän on hampaiden päivittäinen harjaus. Lisäksi voidaan käyttää plakkia kemiallisesti vähentäviä valmisteita, kuten klorheksidiiniä sisältäviä huuhteita tai geeliä, sekä erilaisia puruluita, puruleluja ja pureskelua vaativaa ruokaa.
Erityisen tärkeää hyvä hammashygienia on muun muassa sydänpotilailla ja diabeetikoilla, joilla hoitamaton suutulehdus voi nopeuttaa sairauden etenemistä ja hankaloittaa sokeritasapainon löytymistä. Kotihoidon lisäksi lähes aina tarvitaan säännöllistä nukutuksessa tehtävää puhdistusta yksilöllisen tarpeen mukaisesti suunnitelluin välein.
Lähde: http://www.sympaatti.fi/artikkelit/ientulehdus-ja-parodontiitti